



Virkanaisten brunssi

Outfit pics by Sini Savolainen
Asukuvat on about puolentoista kuukauden takaa, kun olin kerrankin vähän pidemmällä visiitillä Helsingissä Sinin ja Senjan luona. Turhankin paljon hyvää ruokaa ja tyttöjen treffailua. Tuli piipahdettua gaalassakin, jonka main point oli kyllä treffata ihania ihmisiä pitkästä aikaa ja VIHDOIN Laura. Kiitos Sinin, mun sushirakkaus siirtyi riisipaperirulliin. Testattiin myös mm. Eiran Sandron brunssi, joka nousi kyllä brunssien kärkeen. Yllä olevat brunssikuvat on kyllä Vaasan tyttöjen kanssa järkätyltä, mikä ei jättäny kylmäksi sekään.
Mutta kun Suomessa vielä jonnekin muutan, niin Helsinkiin, mutta onneks pääkaupunki kutsuu jo alle kuukauden päästä. Vaasan asunnosta pakkaan tavarani välipäivinä. Viimeisiä viikkoja siis Suomessa ja siltä näyttää kalenterikin enkä oo joululle ehtinyt uhrata ajatustakaan. 4.1 lähtien osoite löytyykin sitten Reykjavikista eli ainakin ensi kevään ajaksi lähden vaihto-opintojen muodossa kattoon millasta elämä on Islannissa. Lähtökuume on törkeen kova. Islanti on ensimmäinen maa, johon oon joskus lapsena haaveillut matkustavani - kerran heppatyttö, aina heppatyttö. Oon jo suunnitellut alkavani tallitytöksi jollekin issikkatilalle.
Tammi-toukokuun ajan siis blogimatsku on arkea maailman pohjoisimmasta pääkaupungista ja roadtrippeja ympäri saarta. Hatuistakin tulee hyvää vierotusta, kun ei niillä Islannin tuulessa taida mitään tehdä.. :)
ps. Sini oon unohtanut ottaa kuvat dropboxista brunssilta ja gaalasta.. :E