HATUT HYLLYLLE 8/12/2014


Virkanaisten brunssi
Outfit pics by Sini Savolainen


Asukuvat on about puolentoista kuukauden takaa, kun olin kerrankin vähän pidemmällä visiitillä Helsingissä Sinin ja Senjan luona. Turhankin paljon hyvää ruokaa ja tyttöjen treffailua.  Tuli piipahdettua gaalassakin, jonka main point oli kyllä treffata ihania ihmisiä pitkästä aikaa ja VIHDOIN Laura. Kiitos Sinin, mun sushirakkaus siirtyi riisipaperirulliin. Testattiin myös mm. Eiran Sandron brunssi, joka nousi kyllä brunssien kärkeen. Yllä olevat brunssikuvat on kyllä Vaasan tyttöjen kanssa järkätyltä, mikä ei jättäny kylmäksi sekään. 

Mutta kun Suomessa vielä jonnekin muutan, niin Helsinkiin, mutta onneks pääkaupunki kutsuu jo alle kuukauden päästä. Vaasan asunnosta pakkaan tavarani välipäivinä. Viimeisiä viikkoja siis Suomessa ja siltä näyttää kalenterikin enkä oo joululle ehtinyt uhrata ajatustakaan. 4.1 lähtien osoite löytyykin sitten Reykjavikista eli ainakin ensi kevään ajaksi lähden vaihto-opintojen muodossa kattoon millasta elämä on Islannissa. Lähtökuume on törkeen kova. Islanti on ensimmäinen maa, johon oon joskus lapsena haaveillut matkustavani - kerran heppatyttö, aina heppatyttö. Oon jo suunnitellut alkavani tallitytöksi jollekin issikkatilalle.

Tammi-toukokuun ajan siis blogimatsku on arkea maailman pohjoisimmasta pääkaupungista ja roadtrippeja ympäri saarta. Hatuistakin tulee hyvää vierotusta, kun ei niillä Islannin tuulessa taida mitään tehdä.. :)

ps. Sini oon unohtanut ottaa kuvat dropboxista brunssilta ja gaalasta.. :E

10 kommenttia:

  1. absolutely sunning, Essi! love the look!

    VastaaPoista
  2. Vau miten upealta näytät, ja törkeen siistiä että lähet Islantiin! Itekin oon Islannin matkasta jo useamman vuoden haaveillu, ja vaihtoon oon myös lähössä alle vuoden päästä (tosin Aasian suunnalle), joten innolla oottelen juttuja sun vaihdosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitti Erika :) Vaihto on kyllä sellanen juttu, mikä kannattaa käyttää hyväksi kun siihen mahdollisuus on! Islanti on vielä niin vieras, mut neki vähät kokemukset, mitä oon kuullu, nii on ollu vaa todella positiivisia. On siisti mennä niin uuteen ja erilaiseen paikkaan :) Aasia ei oo kyllä yhtää huonompi vaihtoehto, ja lähtö tulee ihan super nopeesti vaikka aluks tuntuu kaukaselta!

      Poista
  3. ihana essi! olipa kiva yllätys bongata tää blogi kun en ollut tästä tiennytkään :) islanti kuulostaa ihanalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh vitsi miten kiva kuulla, kiitos! :) Oon pitänyt vähä low profilea tän kanssa pysyy homma mielekkäänä :)

      Poista
  4. hahah arvasin että et ollut ottanut niitä, mutta sori viikkojen jälkeen tarvitsin tilan :D pitää muistaa laittaa uudestaan..

    VastaaPoista